Pyörä on
koeajettu ja se on hyvä.
Aluksi meni vähän
aikaa hukkaan, sillä kengät menivät vaihtoon.
Tilaamani Sidi Zephyr Mega –kengät ovat oikeaa kokoa, mutta malli on minulle liian leveä
kantapäästä, joka pääsee pahasti nousemaan. Päätin palauttaa ne ja pyytää rahat
takaisin.
Ostin
paikallisesta liikkeestä Mavicin Avenirit, jotka istuvat hyvin. Klossit kiinni
ja menoksi.
Kengännumeroni on
45 tai 45,5 Shimanoissa se on 47, Specialized-kengissä 47, Sidissäkin se on 47 ja Mavicit ovat kokoa 47
ja 1/3.
Asentoa säätämään
Nyt alkoi sitten
se vaihe, jossa säädän pyörää sopivaksi. Ensin satulan korkeus, joka oli
koelenkille lähtiessäni hyvä. Satula alkoi kuitenkin valua alaspäin, sillä
ruuvit olivat liian löysällä.Suosituskireys on ilmaistu newtonmetreinä, joita
arvioin. Kun ruuveja oli kaksi unohdin kiristää niitä vuorotellen. Löysäksi
olivat jääneet.
Koeajon jälkeen
käänsin eilen illalla stemmin, saadakseni matalamman asennon, ja samalla
käänsin ohjaustankoa eteenpäin. Stemmi oli laitettu kuten sen olin pyytänyt,
rentoa ajoa varten, mutta päätin että tämä on totista pyöräilyä eikä
kruisailua, joten säädin siis matalamman ajoasennon.
Spacereita eli
stemmin ale tulevia "prikkoja" on nyt 2,5 cm:n edestä, kolme
muistaakseni. Niitä voin sitten vähentää tarvittaessa ja mataloittaa asentoa
entisestään.
Polkimien
kireyttä taidan hieman lisätä, myöhemmin. Nyt kenkä pääsee liikkumaan
vähän sivusuunnassa, mutta ehkäpä sen on polville hyvä.
Lisää tavaroita ja pian
Eikä se rahanmeno
tähän loppunut.
Tarvitsen vielä
satulalaukun (7-25€) vararengasta ja rengasrautoja (-muoveja) varten.
Käsipumppu on,
mutta jalkapumpun (20-100€) aion hankkia, jotta voin tarkastaa ja oppia
rengaspaineet.
Toinen
juomapulloteline, ehkä (4-130€).
Muuta en nyt
keksi.
No, okei,
ajohousut. Nyt on Lidlin pitkät ja lyhyet, joista kesäpöksyt paremmin
pehmustettu. Niillä sinnittelen, kunnes ilmenee tarve parempiin tai saan hienot
halvalla. Pehmustettujen hinnat ovat n. 25-270€.
Kypärä on, mutta
sen kiristysmekanisnmi on rikki. Uusi kypärä maksaa 80-100€, jos halua
tyylikkään, ja minä haluan.
Luulen että
huoltoa varten tulen tarvitsemaan myös rasvoja ja harjoja.
Mittari toimii
Sigman langaton
1609 STS -mittari kertoo vaikka mitä minulle. Valitsin sen hinnan,
langattomuuden ja kadenssin näytön takia. Eilisellä lenkillä tarkkailin
kadenssia, joka oli n 100-105 (poljinkierrosta minuutissa).
Täytyy paneutua
laitteeseen tarkemmin. Kirjasin lenkin tiedot harjoituspäiväkirjaan silti
iPhonen Sports Trackerin tietojen mukaan.
Palaan
kokemuksiini mittarista jahka olen siihen perehtynyt.